Kiinteistöhuolto
Suomen Kiipeilytekniikka Oy suorittaa erilaisia kiinteistöhuollon tehtäviä osaavan henkilökunnan ja modernin kaluston avulla. Asiakkainamme ovat isännöitsijätoimistot, kiinteistöyhtiöt, ostoskeskukset, huoltoyhtiöt, asunto-osakeyhtiöt sekä yksityiset kiinteistöt.
Teemme kiinteistönvalvontaan liittyvät huollot, korjaukset sekä uudisasennukset.
Likainen julkisivu antaa huononkuvan kiinteistöstä ja aiheuttaa korkeampia huoltokuluja. Rakennuksen julkisivussa oleva liikenteen aiheuttama pöly antaa hyvän kasvupaikan esimerkiksi sammaleelle ja homeelle. Tämä lisää julkisivujen kosteusvaurioiden esiintymistä ja aiheuttaa moninkertaisia huolto- ja korjauskuluja verrattuna säännöllisesti tapahtuvaan julkisivupuhdistuksen aiheuttamiin kuluihin.
Lintujen pesiminen aiheuttaa vahinkoa rakennuksille. Lintujen jätökset rapauttavat rakenteita ja ovat terveysriski kiinteistön asiakkaille. Linnut ovat muuttuneet aggressiivisemmiksi kaupungistumisen myötä, ja yhä useammissa tapauksissa lintujen valehyökkäys muuttuu varsinaiseksi hyökkäykseksi, jossa lintu koskettaa ihmistä.
Räystäskourut kannattaa puhdistaa säännöllisesti lehdistä, havunneulasista ym. roskista jolloin niiden elinikä pitenee huomattavasti. Puhdistamattomissa kouruissa muhii märkää lehtimassaa joka ei kuivu koskaan ja tämä ruostuttaa kourujen pohjan.
Katolta putoavan lumen tai jään aiheuttamasta vahingosta on vastuussa kiinteistön omistaja tai haltija. Siksi katolla olevan lumen määrää tulee aina tarkkailla. Suomen Kiipeilytekniikka Oy poistaa katolle kertyneen lumen nopeasti ja edullisesti.
Olemme erikoistuneet poistamaan puita hankalista ja ahtaista paikoista. Pääkaupunkiseudun erittäin ahtaissa pihapiireissä puita ei usein pystytä kaatamaan vaan ne pitää pilkkoa ja laskea rauhallisesti paloissa alas.
|