Lintukarkoitus

Lintujen pesiminen aiheuttaa vahinkoa rakennuksille. Lintujen jätökset rapauttavat rakenteita ja ovat terveysriski kiinteistön asiakkaille. Linnut ovat muuttuneet aggressiivisemmiksi kaupungistumisen myötä, ja yhä useammissa tapauksissa lintujen valehyökkäys muuttuu varsinaiseksi hyökkäykseksi, jossa lintu koskettaa ihmistä. Lintupiikit ja lintuverkot ovat välineitä, joilla lintujen pesiminen ja uhkaava käytös saadaan estettyä.

Lintusuojaus suunnitellaan aina tapauskohtaisesti. Suunnittelun pääperiaatteena on, että pesintä pyritään estämään kaikissa sellaisissa paikoissa, joihin pesä on mahdollista rakentaa. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi räystäiden aluset. Pesimispaikat on yleensä helppo tunnistaa lintujen jätöksistä.

Koska lintujen pesintä on lailla rauhoitettu, lintusuojaus ajoittuu parhaiten syksyyn. Lintujen pesimäaikainen rauhoitus on voimassa maaliskuun 10. päivästä heinäkuun 31. päivään. Lintujen pesimäaikainen rauhoitus ei kiellä tekemästä katoilla kunnostustöitä tai häiritsemästä pesäpaikkaa valitsevia lintuja. Ensimmäisten pesärisujen poistaminen voidaan tulkita vielä tähän kuuluvaksi, mutta pesä, johon on munittu, nauttii jo lain suojaa ilman tulkinnanvaraa.

Suomen Kiipeilytekniikka Oy:n asiantuntijat osaavat auttaa kiinteistöäsi lintusuojauksen suunnittelussa. Ota yhteyttä!

Pulupiikki

Suomen Kiipeilytekniikka Oy asentaa lintujen karkoittamiseksi ns.pulupiikkiä. Tämä menetelmä on erittäin tehokas linnunkarkoittaja. Asennus voidaan suorittaa ympäri vuoden, koska varsinaista pesintää ei estetä. Pulupiikki sopii asennettavaksi kaikkiin lintujen ottamiin lepopaikkoihin.