Ikkunanpesut taloyhtiöissä
Ikkunanpesu talonyhtiöissä on yleensä kerran vuodessa tapahtuvaa toimintaa. Keskustan alueella ja vilkkaammin liikennöidyillä paikoilla ulkopintojen puhdistustarve saattaa olla tiheämpää. Taloyhtiössä rappukäytävien pesu voidaan jakaa kahteen eri työkohteeseen. Nämä ovat karkeasti jaettuna yleisten tilojen pesukohteet ja porrashuoneiden ikkunat. Viimeisen vuosikymmenen aikana ovat rakennuskulttuurissamme lisääntyneet kiinteät parvekekaiteet ja erilaiset lasiseinät, tällöin ne on myös hyvä ottaa säännöllisen puhdistuksen piiriin.
Työnjako asukkaiden ja Suomen Kiipeilytekniikan välillä
Nyrkkisääntönä on talonyhtiöissä pidetty sitä, että osakkaalle kuuluu niiden ikkunoiden puhdistus, joille hän ylettyy normaalein kodissa olevin apuvälinein, kuten keittiöjakkaraa käyttäen. Talonyhtiön vastuulla on taas yleisten tilojen lisäksi kiinteät lasiseinät, parvekkeen kaiteet ja lasiset katteet niiltä osin, kun ne sijaitsevat ulkona ja ovat katolla tai muuten putoamisvaarallisella paikalla. Talonyhtiön säännöissä voi olla poikkeavia kohtia yllä olevaan yleistykseen.
Taloyhtiöt saattavat myös olla päättäneet, että kaikki ikkunoiden ulkopinnat pestään yhtiön puolesta kerran vuodessa. Tämä voi johtua ikkunoiden suuresta koosta, ikkunoiden avautumattomuudesta tai vanhoissa taloissa olevista ns. yläsaranoiduista ikkunatyypeistä.
Porrashuoneiden ikkunanpesu
Porrashuoneen ikkunoissa voidaan sanoa oleva kahta eri tyyppiä. On niin sanottuja vanhanaikaisia sisäänpäin avautuvia porrashuoneen ikkunoita ja uudistuotannossa olevia korkeita valokuilujen ikkunoita. Kummassakin tyypissä on omat haasteensa puhdistamiselle. Suomen Kiipeilytekniikka Oy:llä on varmasti ratkaisut kummankin tyypin ongelmiin. Ja jos porrashuoneesta on rakennusvaiheessa unohtunut kiinnikkeet ikkunanpesu kelkalle voi Kiipeilytekniikka asentaa ne jälkikäteen valokuiluun.
Yleisten tilojen ikkunanpesu
Yleisiin tiloihin voidaan laskea kuuluvaksi porrashuoneen ovet, hissien ovet ja sisäpinnat, saunat, varastojen ikkunapinnat sekä muut yleisten tilojen ikkunapinnat. Näiden tilojen pesu on eritelty tarjouksissamme tiloittain, jotta välttyisimme väärinkäsityksiltä. Nämä tilat on myös pääsääntöisesti sisällytetty kiinteistön huoltoyhtiön sopimukseen ja ne pestään säännöllisesti. Ne ovat pääsääntöisesti myös helppoja pestä ja huoltaa.
Lasilipat
Ikkunanpesu tarjouksiin on sisällytetty porrashuoneen edessä olevan lasilippan pesu siltäosin, kuin se likaantuu porrashuoneen ikkunanpesun aikana. On hyvä huomioida, että sen laadukas puhdistaminen vaatii painepesuvälineitä, sillä metallirakenteet ovat usien sammaleen vallassa. Laadukkaan ja edustavan lopputuloksen varmistamiseksi se on hyvä puhdistaa painepesuryhmämme toimesta. Lasilippojen pesu on mainittu erikseen tarjouksissa.
Ikkunanpesuja tilatessa on hyvä tarkistaa mitkä ikkunat kuuluvat huoltoyhtiön vastuulle ja mitkä tilataan erikseen. Tällöin varmistetaan kaikkien ikkunoiden puhdistaminen ja mahdolliset urakkaraja ongelmat vältetään ennen niiden ilmaantumista.
|