Julkisivuremontti, julkisivujen asennus ja referenssit
Tuulettuvalla rakenteella tehtävä julkisivuremontti on ydinosaamistamme. Asennamme kohteisiin kaikkien suurten valmistajien tyypillisimmät ratkaisut kuten korkeapainelaminaatit, kuitusementtilevyt ja klinkkerit. Yleisimpiä asentamiamme tuotemerkkejä ovat mm. Cembrit, Formica, Trespa ja Fundermax. Myös muiden valmistajien tuotteet, esim. ABL ja Steni, hoituvat yhtä helposti. Hinnoitteluksi voidaan sopia kiinteä urakkahinta tai neliöhinta.
Jos kohteen PTS-suunnitelmaan on merkitty julkisivukorjausta, otattehan yhteyttä ajoissa. Olemme mieluusti mukana jo hankesuunnitteluvaiheessa, sillä urakan hintaan on mahdollista vaikuttaa paljon hankesuunnittelussa ennen varsinaista arkkitehtisuunnittelua. Myös myöhemmin on mahdollista säästää suunnittelemalla esimerkiksi levyjaot oikein. Hukkamateriaalia optimoimalla on mahdollista säästää jopa 30% levytysprojektin loppuhinnasta.
OTA YHTEYTTÄ JULKISIVUJEN AMMATTILAISEEN
Julkisivuremontti, kokemus ja referenssit
Meillä on julkisivujen asennuksesta pitkä kokemus. Teemme vuosittain 5-10 julkisivukohdetta kohteiden suuruudesta riippuen. Toimialueemme on koko Etelä-Suomi.
Referenssejämme ovat mm. seuraavat kohteet:
- Dextra Munkkivuori, Helsinki, Julkisivut, 2024
- Hotelli Maria, Helsinki, Parvekkeiden levytys, 2024
- Sitehold / Pulttitie 10, Helsinki, Peruskorjaus, 2023
- Koy Pulttitie 20, Helsinki, Peruskorjaus, 2022
- Keskussairaala, Oulu, Julkisivut, 2021
- Salpakankaan koulu, Hollola, Julkisivut, 2021
- Raitinkartano, Espoo, Julkisivut, 2021
- As Oy Jousenportti, Espoo, Julkisivut, 2021
- Salmisaarenaukio 1, Helsinki, Saumojen uusiminen, 2021
- As Oy Koivu-Mankkaantie 1, Espoo, Julkisivut, 2019
- Tripla, Helsinki, Albond alumiinikomposiitit, 2019
- Kaivotalo, Helsinki, Formica Vivix julkisivut, 2019
- Turun Messukeskus, Pääsisäänkäynnin uusiminen, 2018
- Pallivahan koulu, Turku, Julkisivuremontti, 2017
- Laune-halli, Lahti, Julkisivuremontti, 2017
- Jäkärlän liikuntahalli, Turku, Julkisivuremontti, 2016
- Liipolan monitoimitalo, Lahti, Julkisivut, 2015
- Amer Sports Pääkonttori, Helsinki, Sisäänkäynnit, 2014
- As Oy Vantaan Piletti, Vantaa, Levyjulkisivut 2014
- Koy Itsehallintotie 2-4, Espoo, Keraamiset julkisivut, 2014
- As Oy Tyynenmerenkatu 5, Helsinki, Levyjulkisivut, 2014
- As Oy Suezinkatu 3, Helsinki, Levyjulkisivut 2014
- As Oy Helsigin Merihelmi, Helsinki, Julkisivut, 2014
- As Oy Viikin Letkajenkka, Helsinki, Levyjulkisivut, 2014
- Heka / Henrik Lättiläisen katu 12, Helsinki, Levyjulkisivut 2014
- As Oy Tyynenmerenkatu 3, Helsinki, Levyjulkisivut, 2013
Julkisivuremontti, neliöhinta ja neliöhinnan muodostus
Julkisivuremontin neliöhinta lasketaan usein huoneistoneliölle eli lattianeliölle. Suuntaa-antava hinta on tällöin yleensä 150-200 euroa neliölle. Hinta lattianeliötä kohden ei ole kuitenkaan kovinkaan kuvaava, koska remontin hintaan vaikuttaa enemmänkin julkisivun eli seinien neliöiden määrä. Jos rakennuksen huoneistot ovat korkeita ja rakennus on kapea ja tornimainen, seinäpinta-alaa on enemmän suhteessa lattianeliöihin. Toisaalta jos huoneistot ovat matalia ja rakennusmassa on leveä, seinäpinta-alaa on vähemmän suhteessa lattianeliöihin.
Seinäpinta-alan lisäksi neliöhinta muodostuu ikkunoiden määrästä ja muista seinän teknisistä ominaisuuksista. Jos uusi julkisivu on mahdollista asentaa vanhaa purkamatta, säästetään purkukustannus. Jos ikkunat ovat hyväkuntoiset, niitä ei ole välttämättä pakko vaihtaa. Yleisesti ottaen kaikki työ, mikä voidaan optimoida pois urakasta, saastaa hintaa merkittävästi. Valtaosa julkisivuremontin hinnasta syntyy siis jo suunnittelijan pöydällä, kun asioita suunnitellaan vaikeasti toteutettavaksi.
Hyvä suoraviivainen suunnitelma, joka on nopea toteuttaa, säästää sekä remontin hinnassa että työajassa. Suunnittelussa tulisikin panostaa siis teknisten yksityiskohtien lisäksi suunnitelman toteutettavuuteen. Toteutussuunnitelma on kaikkein taloudellisinta pilkkoa sellaisiin kokonaisuuksiin, jotka urakoitsijat voivat tehdä itsenäisesti. Lähtökohtaisesti julkisivuremontin neliöhinta nousee kaikista työvaiheista, jotka vaativat vaiheiden yhteensovittamista. Jos eri urakoista saadaan suurimmat yhteensovittamisongelmat pois jo suunnittelupöydällä, sillä on myös hintaa laskeva vaikutus.
Julkisivuremontti levyttämällä tai laatoittamalla
Levyttämällä tai laatoilla tehty julkisivuremontti on edullinen julkisivuratkaisu, kun julkisivulle halutaan uusi ilme ja kun rakennukseen halutaan lisäeristystä.
Toimitamme kohteisiin julkisivulevyjen lisäksi myös lisäeristeet, tukirangat ja työn kokonaisurakkana. Meillä on oma mallisuojattu rankamallisto, joka helpottaa detaljien tekemistä ja nopeuttaa siten asennusta merkittävästi. Asiakkaalle tämä näkyy kustannussäästönä ja nopeampana asennusaikana.
Levyjulkisivu voidaan asentaa vanhan tiili- tai elementtijulkisivun päälle purkamatta julkisivua, kun pohjana oleva julkisivu on riittävän hyvässä kunnossa. Tästä on merkittävä kustannussäästö tilaajalle.
Lisälämmöneristämisestä säästöjä energiakuluun
Kustannussäästöä tulee myös elinkaarimallin kautta. Kun julkisivu on lisäeristetty, rakennuksen vuosittainen lämmityskustannus laskee vastaavasti. Lisäeristyksen taloudellisuus riippuu rakennuksen olemassa olevien eristeiden energiatehokkuudesta. Mitä vanhempi rakennus on ja mitä huonompi on sen nykyinen energiatalous, sen kannattavampaa on lisäeristäminen.
Kuntien viranomaiset ovat yleensä suopeita julkisivumuutoksiin, kun niillä saavutetaan energiatehokkuuden paraneminen. Viranomaiset eivät yleensä rajoita rakennuksen pintamateriaalin muuttamista levytetyksi. Kaikki on sovittavissa, kun asioissa edetään hyvässä hengessä ja tavoitteena on elinkaarikustannusten ja siten energian säästö.
Pyydä tarjous!
Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä!
Palvelumme
Suoritamme mm. näitä rakennustöitä
-
Miten tarkastaa kuitusementtinen parvekekaide? Parvekkeiden turvallisuuspuutteet ovat nousseet valtakunnalliseksi puheenaiheeksi Onnettomuustutkintakeskuksen (OTKES) varoitusten sekä ikävien tapaturmien myötä. Viranomaisten viesti on selvä: kuitusementtilevyllä toteutettu parvekekaide ei sellaisenaan aina täytä nykyisiä putoamissuojalta vaadittavia turvallisuusnormeja. Asukkaalle tai…LUE LISÄÄ > -
Autonostin Palfinger P480 Palfinger P480 on nostinkalustomme suurin autonostin. Palfingerin sivu-ulottuma on 29 metriä ja se nostaa aina 48 metrin korkeuteen saakka. Nostimen korikuorma on 600 kiloa, joten se on loistava valinta rakennustyömaille…LUE LISÄÄ > -
Fundermax asennus Fundermax on Itävallassa valmistettu korkeapainelaminaattilevy, jota on saatavilla niin sisä- kuin ulkokäyttöön. Suomen Kiipeilytekniikka suorittaa Fundermax asennuksia sekä tuulettuvien julkisivurakenteiden toteutuksia. Kysy meiltä lisää tai tee tarjouspyyntö sivun alalaidassa.LUE LISÄÄ > -
Trespa asennus Trespa valmistaa korkealuokkaisia julkisivupaneeleita tuulettuviin julkisivurakenteisiin. Suomen Kiipeilytekniikka asentaa Trespa-kohteet pitkällä kokemuksella niin korkeapainelaminaattien kuin tuulettuvien julkisivurakenteiden osalta. Trespan puukomposiittirakenne merkitsee asennuksen kannalta erityistä huomiota kosteuselämistä kohtaan. Tämän Kiipeilytekniikan mittaus-…LUE LISÄÄ > -
Stofix asennus ja suunnittelu Stofix on kotimainen tiiliverhousjärjestelmä, jonka etuna on tuulettuva taustarakenne, nopea asennus ja vähäinen huoltotarve. Suomen Kiipeilytekniikka suunnittelee ja asentaa tuulettuvia julkisivurakenteita myös tällä pintaratkaisulla. Stofix asennus ja ominaisuudet Järjestelmän nopean…LUE LISÄÄ > -
Swisspearl asennus Swisspearl on laadukas Sveitsiläinen kuitusementtivalmistaja, jonka valikoimiin kuuluu julkisivutuotteita, kattotuotteita ja kuitusementtipohjaisia puutarha- ja sisustusratkaisuja. Osa Swisspearlin julkisivulevyistä on pinnoitettuja ja osa läpivärjättyjä, ja jokainen malli on kierrätettävää materiaalia. Suomessa…LUE LISÄÄ > -
Julkisivukasettien asentaminen ja suunnittelu Julkisivukasetit, peltikasetit, alumiinikasetit.. metalliset kasetit ovat tulleet hyvin suosituksi materiaalivalinnaksi niiden kestävyyden ja kustannustehokkuuden vuoksi esimerkiksi kouluihin ja teollisuusrakennuksiin. Suomen Kiipeilytekniikka suunnittelee ja asentaa kasettijulkisivut vankalla kokemuksella koko Suomen…LUE LISÄÄ > -
Formica Vivix -korkeapainelaminaatin asennus Formica Vivix korkeapainelaminaatti on säänkestävä julkisivumateriaali. Formica Vivix -asennus sisältää levyjen lisäksi yleensä tukirankojen asennuksen. Vivix on saatavilla 25 vakiovärissä, jonka lisäksi vakioväreissä on erilaisia puukuvioita ja geometrisiä kuvioita. Korkeapainelaminaattia…LUE LISÄÄ > -
Kiipeilyseinä ja kiipeilyseinien rakentaminen Kiipeily on kasvattanut suosiotaan Suomessa valtavasti. Tällä hetkellä arvioidaan, että Suomessa on 50.000 kiipeilijää. Kiipeilyseinä on nykyisin erittäin suosittu osa jokaista liikuntahallia. Suomen Kiipeilytekniikka Oy on rakentanut kiipeilyseiniä vuodesta 1993…LUE LISÄÄ > -
Tuulettuvan julkisivun asentaminen vaatii kokeneen asiantuntijan "Julkisivun asentamisessa suunnitelmallinen toimintatapa vähentää työmaan tuskaa ja säästää niin luontoa kuin rahaa."…LUE LISÄÄ > -
Equitone ja Eternit asennus: Julkisivu ja sisädetaljit Equitone ja Eternit kuitusementti ovat Muotolevy-konsernin maahantuomia julkisivulevyjä. Levyt kestävät erinomaisesti äärilämpötiloja sekä vedelle altistumista. Syttymättömänä ja paloa levittämättömänä materiaalina ne ovat myös äärimmäisen paloturvallinen ratkaisu. Eternit asennus voidaan tehdä…LUE LISÄÄ > -
Rappauslevyn asentaminen Suoritamme rappauslevyn asentamista Uudellamaalla sekä Varsinais-Suomessa. Täytä yhteydenottolomake sivun alalaidassa tai ota yhteyttä myyntiimme numerosta 09 224 30 130. Rappauslevy Rappauslevyillä saadaan aikaiseksi tuulettuva julkisivurakenne ja tasainen rappauspinta. Tuulettuvassa rakenteessa…LUE LISÄÄ > -
Keraamisten klinkkerilankkujen asennus Keraamisten klinkkerilankkujen asennus on oleellinen osa julkisivupalveluiltamme. Niiden asennus on monilla tavoin yhtenevää laminaatti- ja kuitusementtijulkisivujen asennuksen kanssa. Laattajulkisivussa on erona käytännössä pintamateriaalin asennus, laattojen takana oleva rangon asennus on…LUE LISÄÄ > -
Cembrit asennus: kuitusementti ja julkisivulevyt Cembrit kuitusementti ja julkisivulevyt ovat yksi Suomen yleisimmistä julkisivuratkaisuista. Kuitusementistä valmistettuja julkisivulevyjä voidaan käyttää mm. tuulettuvissa julkisivuissa ja parvekkeilla. Niitä käytetään usein myös räystäillä, katoksissa ja alakatoissa. Cembrit asennus voidaan…LUE LISÄÄ > -
Pollarit ikkunanpesua varten Uusien talojen porraskuiluissa ja auloissa on usein avoin tila, joka rajoittuu hankalasti pestävään lasipintaan. Näiden hankalasti pestävien lasien pesuun tarvitaan usein pollarit, jotka voidaan asentaa joko…LUE LISÄÄ > -
Korkean paikan työt Erikoisosaamistamme ovat korkean paikan työt ja korkeiden paikkojen työt kaikki työt eli kaikki työt yli 3 metrin korkeudessa. Teemme korkean paikan työt usean vuosikymmenen kokemuksella turvallisesti. Teemme vuosittain noin 20.000…LUE LISÄÄ > -
Autonostin ja henkilönostin vuokraus Autonostinten ja henkilönostinten vuokraus rakennusliikkeille, huoltofirmoille ja muille yrityksille. Henkilönostin on henkilön nostoon tarkoitettu nostin. Työntekijöiden lisäksi kaikkiin nostimiimme saat mukaan normaalit työvälineet. Suurempien nostimiemme korikuorma sallii myös asennusmateriaalia kuten julkisivulevyjä.LUE LISÄÄ >
